Uutisia pellolta

Posted on by

”Mä en tuu enää Geneveen”, julisti lapsi nilkkojaan myöten pellossa. Lokakuinen sade ripsui trikoopipoon, mutta hän ei halunnut huppua. Käsillä oli jonkinlainen juurtumishetki, eikä huppu naurettavuudessaan sopinut juhlaliseen tilanteeseen. Lapsi istutti haravarvarrella puita perunapeltoon ja ilmoitti jäävänsä Suomeen.

Asia oli tosiaan hänen puolestaan ilmoitusluontoinen. Ei huppua, ei enää Geneveen. Täytyisihän hänen nähdä, miten juuri lehdistä istutetut vaahterat lähtisivät keväällä puskemaan perunoiden joukosta. Sitä huppu silmillä näe. Ja muutenkin. Uusikaupunki oli nyt koti.

Ihan on pakko nyt myöntää, että hieman liikutuin. Hetki oli suuri ja tärkeä minulle. Tyyppi rakastaa samaa maata kuin minäkin!

Lapsonen valitsi hetken ajan Suomen ja suomen. Uudenkaupunginkin, kaikista maailman paikoista.

Tyyppi ei tiennyt, miten viime vuonna kaihosin hänelle koko sydämestäni juuri tätä: kuraista suomalaista pikkukaupunkilapsuutta. Että en itsekään koskaan halunnut hänelle niin työntäyteisiä eskaripäiviä kuin hänellä nyt on. En halunnut hänelle 5-vuotiaana enkun lukuläksyjä enkä musiikin teoriaa. Halusin kuraa. Enemmän kuraa. Sitä samaa tuntui haluavan nyt hänkin ja hän puolusti asiaansa haravalla.

Viikkoa myöhemmin lapsi asuu taas tyytyväisenä siisteissä jalkineissa geneveläistä arkeaan meidän muiden kanssa. Kyllähän tämäkin häneltä sujuu ja on hän täälläkin onnellinen. Konkreettisesti hänen kotinsa on tietysti siellä, missä me: isä, äiti ja veli.

Mutta kyllä ekspattilapsi varmaan aistii senkin, mitkä paikat ovat omille vanhemmille oikeasti rakkaita ja missä he ovat todella kotonaan. Siellä on hänenkin hyvä.

Toivon, että jos rakastaa pohjoista maata nilkkojaan myöten mudassa lokakuun sateessa ilman huppua, rakastaa sitä aina. Se pelto kulkee nyt poikani mukana ekspattilasten koreilla kesteillä, kunnes hän pääsee taas sinne itse sateeseen seisomaan.

20151019_15180420151024_113916 (2)
20151022_121135 (2)20151024_120446 (2)

Jouluna sitten, pelto, me tullaan taas, ja me uhotaan.IMG_3187 (3)

Ps. Barcelonassa kasvaa ilmeisesti sydämeltään myös oikein sinivalkoinen sisaruskaksikko! Löytyykö näitä suomalaisia Suomessa koskaan asumattomia muualtakin päin maailmaa?

17 kommenttia artikkelissa “Uutisia pellolta”

  2. Mika ihana postaus! Tama suorastaan itketti: ”Toivon, että jos rakastaa pohjoista maata nilkkojaan myöten mudassa lokakuun sateessa ilman huppua, rakastaa sitä aina.”. Mua niin saalittaa, kun noilla meidan afrikkalaistuneilla ipanoilla ei ole mitaan hajua syksysta eika oikeen mistaan muustakaan ”oikeasta”.

    Tykkää

    Vastaus

    • Kiitos Emppa! ”Oikeaa lapsuutta” täälläkin siis olen haikaillut omilleni, joita päiväkodissa valmennetaan pikkuisen tiukkaan tahtiin omaan makuuni kohti tulevaa menestystä. Kuka sanoi, että elämässä kuuluu menestyä? Miksei saa leikkiä hiekkalaatikolla kurakakkukauppaa? Suomeen ehdimme melko usein ja Sveitsin luonto ja kulttuuri ovat sinänsä lähempänä suomalaista kuin afrikkalainen. Mutta samoja fiiliksiä silti ajoittain siis mullakin. Jännä juttu, eikö?

      Tykkää

      Vastaus

  3. Voi ei, tää oli aivan ihana kirjoitus. Itselläni ei ole lapsia, enkä ole näitä dilemmoja joutunut kohtaamaan. Tästä kävi kuitenkin hyvin selville, miten ongelmallisia tilanteita tulee eteen kahden (tai useammankin) kulttuurin lapsille, ja toisaalta myös se, miten rikastuttavaa se parhaimmillaan on. Omat jalkani ovat myös yhtä luonnikkaasti saviseudun pelloissa Loimaalla (vaikka en sinne juuri haikailekaan) kuin täällä Luxemburgissa parlamentin käytävillä.

    Tykkää

    Vastaus

    • Kiitos kaima! Mulle toi pelto ei ehkä ole ollut niin hirveän tärkeä, kun ei sellaista ollut kun olin 5. Niillä hujakoilla se taitaa muotoutua se rakkaus paikkoihin ja se kuulumisen tunne? Mulle se haikailun kohde on meri, Uudenkaupungin saaristo ja ja merenrantakalliot. Lastenkin perehdyttäminen näihin on jo aloitettu. 🙂

      Tykkää

      Vastaus

      • Viittasin pellolla lähinnä siihen, että juureni ovat Suomessa. Vaikka olenkin saviseudulta kotoisin, minäkin kaipaan merta. Se Luxemburgista puuttuu. Atlantin levän- ja simpukantuoksuiset rannat vuorovesineen on mulle SE juttu 😊

        Liked by 1 henkilö

  4. Ihana teksti tosiaan! Voi, niin minäkin kaipaan lapsille metsäistä kasvualustaa ja vähemmän tiukkaa koulukuria… Välillä sitä ihan miettii, että onko tässä touhussa ollenkaan järkeä. Kurahousut ne olla pitäisi.

    Tykkää

    Vastaus

  5. Taallakin on yksi 5-vuotias suomalaisuudestaan kovin ylpea minimies, joka tosin on valilla asunut Suomessa, vaikkei siella syntynytkaan. Itse kaipaan myos lapselle huolettomampaa lapsuutta, tuntuu liian aikaiselta istua taysia paivia koulussa, kun ikatoverit Suomessa menevat vasta eskariin ensi vuonna.

    Tykkää

    Vastaus

    • Sugar: Tuttuja fiiliksiä tosiaan! Meidän 5v:n luokassa ei edes ole enää leluja! Viime vuonna sentään oli vielä Legoja yms. ”kehittäviä”, nyt ei niitäkään… Ulkomaille muuttoa harkitsevien perheiden toivoisin ymmärtävän, että suomalaisen kaltaista varhaiskasvatusta ei ole juuri missään muualla tiedossa. Itselleni tämä todellisuus tässä pikku hiljaa valkenee, ja haikeilen välillä itsekseni. Lapset tosin ovat oikein tyytyväisiä, joten turha tätä kai nyt on liikaa sureksia!

      Tykkää

      Vastaus

  7. Todella hyvin kirjoitettu.. Koen myös samankaltaisia tuntemuksia lasteni kanssa Suomessa käydessämme. Haikeuden tunne ja tunne siitä että lapset tai minä jäämme nyt jostain paitsi on voimakas vaikkei kulttuuri tai maantieteelliset erot olekaan suuret.

    Tykkää

    Vastaus

    • Kiitos Anu! Aina mukava lukea, etten ole yksin ajoittaisen pikku koti-ikäväni kanssa. Sveitsiläinen kulttuurikaan ei itse asiassa ole suomalaisesta kovin kaukana, jollain kulttuurikartalla nuo kaksi oli itse asiassa sijoitettu hyvinkin lähekkäin. Mutta tuo päiväkodin ja kouluarjen kuormittavuus kyllä useinkin surettaa. Hassua, vaikka lapset itse ovat ihan tyytyväisiä!

      Tykkää

      Vastaus

Jätä kommentti