Perjantai-iltana käveltiin miehen kanssa käsi kädessä Nicosian vanhassa kaupungissa. Siellä on niin kaunista!
40 vuotta saaren pohjoisosan miehityksen alkamisesta Nicosian vapaassa vanhassa kaupungissa kaikuvat yhä vaimeina kyproslaisten kipeät muistot tuhosta ja menetyksistä. Nämä kaiut ovat kuitenkin tänään jo paljon vaimeampia, sillä alue on sukupolvenvaihdoksen myötä vihdoin viime vuosina heräämässä uuteen elämään.
Kahviloiden, kauppojen ja ravintoloiden täyttämillä kujilla kaikuu uskoa tähän päivään ja huomiseen. Ilmassa väreilee paitsi ihanien kyproslaisten jälkiruokien makeaa tuoksua, myös aitoa intoa ja iloa. Ylpeyttä ja rohkeutta. Uskoa huomiseen.
Kaiken sen toivon ja uskon reimussa jompikumpi meistä siinä vähän kai kompastui johonkin, ettekä voi kuvitella mitä sitten tapahtui! Kaaduimme kai yhtenä käsien ja jalkojen sätkivänä pallona yhteen pikkukahvilaan sisään.
Tiskin edessä tasapainoa etsiessämme vissiin huidoimme vähän sinne ja tänne – niin kuin nyt voi kuvitella tuollaisessa tilanteessa! Rahaakin siinä hötäkässä kilahti tiskille 3 euroa 20 senttiä tarkalleen, hassu juttu.
Kahvilanpitäjä sitten jotenkin ymmärsi ihan väärin.
Hän ojensi meille kipollisen kuumia loukoumades-palloja, kylmää pihkalla maustettua vaniljajäätelöä ja kirsikkahilloa!
Ja me miehen kanssa just tasapainomme löytäneinä uudelleen liukastuttiin johonkin, kaaduttiin purkkiin naamallemme ja syötiin koko annos! Ihan kaikki. Varsinkin se jäätelö.
Ja ne pallurat.
Ja se hillo.
Siis ihan ihme juttu!
Vieläkin naurattaa!
Tapahtuuko tällaista muillekin vai vain meille?
Ei kai taas 